Blogi

16.07.2023

Mies, kynä ja elokuvakamera

1910-luvun elokuvia katsonut tietää, että kamera ei liikkunut käytännössä lainkaan, vaan siirtymät tehtiin leikkauksen voimin. Mikäli kohtausten kokoa ja näköä haluttiin korostaa, kameralla joko panoroitiin tai sitten sitä liikutettiin sivuttaissuunnassa kulkevan kuvauskärryn avulla. Kohtausten intiimiyttä pystyttiin puolestaan nostamaan siirtämällä kameraa samanlaisella kärryllä pikkuhiljaa lähemmäs kuvattavan kohteensa kasvoja.

1920-luvun elokuvia katsonut tietää, että vuosikymmenen puolessa välissä kamera alkoi liikkua vapaasti ja kerronnasta oli muutenkin pudonnut kaikki sitä kahlinneet elementit. Kameran saattoi sijoittaa yhtä hyvin sirkustrapetsille kuin polkupyörän tavaratelineellekin. Sillä pystyi luomaan aiempia tehokkaampia tehosteita ja mitä paremmaksi kuvallinen kerronta kehittyi, sitä vähemmän tarvittiin välitekstejä.

Näiden keksintöjen takana oli useita tekijöitä. Yksi heistä oli itävaltalaissyntyinen Carl Mayer.

Mayer loi maineensa käsikirjoittajana. Hänelle ei kuitenkaan riittänyt pelkkä tarinoiden kirjoittaminen, vaan hän halusi kehittää elokuvakerrontaa siinä missä tekniikasta huolehtineet kuvaajat tai taiteellisesta ilmaisusta kiinni pitäneet ohjaajatkin. Hän tutki mahdollisuuksia kertoa tarinansa kuvin ja siihen hän valitsi alemman keskiluokan maailman. Mayer myös halusi, että elokuvilla on jotain sanottavaa ajastaan ja ympäristöstään ja niinpä hänen teoksensa ovat täynnä inhimillisiä ihmiskohtaloita iloineen ja suruineen.

Mayer oli kiinnostunut myös tekniikasta. Hänen kerrotaan merkinneen käsikirjoituksiinsa kameran sijoituspaikat kuin ohjaaja konsanaan. Hänen kerrotaan tutkineen insinöörien kanssa elokuvakameran toimintaa ja olleen mukana kehittämässä sitä kevyemmäksi ja helpommin liikuteltavaksi. Vuonna 1921 valmistunut Sirpaleita antoi viitteitä tulevasta, mutta kaksi vuotta myöhemmin ensi-iltansa saanut Sylvester muutti kaiken pysyvästi. Ei kamera tälläkään kertaa vielä täysin vapautunut kahleistaan, mutta liikkui silti aktiivisemmin kuin koskaan aiemmin. Se pyrki tavoittamaan kuvaamansa maailman jokaisen yksityiskohdan ja siinä se myös onnistui.

Kehitys oli nopeaa. Vuonna 1924 maailma ihaili jo Viimeisen miehen kuvakerrontaa ja seuraavana vuonna mentiin vieläkin pidemmälle E. A. Dupontin Varieteen trapetsijaksojen toteutuksessa. Kuvallinen kerronta oli muuttunut vallankumouksellisesti kahdessa vuodessa, nyt sitä tarvitsi enää vain kehittää sulavammaksi. Me elokuvan ystävät tiedämme, millaisiin mestariteoksiin se johti.

Kari Glödstaf
16.7.2023