Sisältöön »

19.-25.8.2024

Blogi

01.05.2023

Herrasmiehen viimeinen hymy

Elokuvan harrastajilla on erikoinen mieltymys listausten tekoon. Milloin vertaillaan kaikkien aikojen parhaita elokuvia, milloin ohjaajia, näyttelijöitä tai lajityyppiensä valioita. Minun kaltaiseni mykkäelokuvaintoilijat kyselevät lähes säännöllisesti kaltaisiltaan kadonneista elokuvista: mitä soisit löytyvän, minkä elokuvan löytyminen ei merkitsisi sinulle mitään. Jos ei tällaisista listauksista varsinaista hyötyä olekaan, saa niillä ainakin keskustelua aikaan.

En ole harrastanut elokuvia niin pitkään, että olisin pitänyt Max Linderin viimeiseksi jäänyttä elokuvaa, vuonna 1924 valmistunutta Sirkuskreiviä (Max, der Zirkuskönig) kadonneena elokuvana. Jos totta puhutaan, en ole osannut suhtautua siihen oikein millään tavalla. Sirkuskreivistä ei ole tällä vuosituhannella juuri puhuttu, eikä sen heikkoa saatavuutta ole nostettu missään esille. Kyseessä on ollut elokuva muiden joukossa.

Suhtautumiseni muuttui kuitenkin vuoden 2021 Le Giornate del Cinema Muto -festivaalin myötä. Festivaalin mainioilta sivuilta sain tietää, että vielä 1980-luvulla Sirkuskreivistä ei ollut jälkeäkään ja vasta 1990-luvun alussa siitä oli löydetty sen verran materiaalia, että mahdollisesta restauroinnista voitiin edes puhua. Varsinaisen palapelin rakentumista saatiin kuitenkin odottaa 2010-luvulle, jolloin restauroijat olivat onnistuneet keräämään sen verran runsaasti materiaalia ympäri maailmaa, että elokuva alkoi lopulta näyttää omalta itseltään.

Itse en päässyt sitä Pordenonessa kuitenkaan näkemään. Koska koronarajoitukset estivät osallistumiseni vuoden 2021 festivaalille, eikä Sirkuskreiviä sisällytetty tuolloin hyvin vaatimattomaan striimausohjelmistoon, jäi mieltäni kaihertamaan mahdollisuus elokuvan näkemisestä. Kun vielä uudet mykkäelokuvajulkaisutkin ovat tätä nykyä jo lähes olemattomia, enkä halua tukea laittoman nettilataamisen politiikkaa, jäi ainoaksi mahdollisuudeksi yhyttää Sirkuskreivi jollain tapaa ohjelmistoomme.

Se kannatti. Jos pidät Max Linderin muista elokuvista, pidät myös Sirkuskreivistä. Vaikka sen yllä leijuukin surun synkkä pilvi, ja tuotantokertomukset kielivät kaikkea muuta kuin helposta työrupeamasta, on valkokankaalla nähtävissä sama vanha hauskuuttaja kuin aiemmissa elokuvissaan. Sirkuskreivi oli menestys Pordenonessa, joten uskon vakaasti, että se kääntää suupielet hymyyn myös meiltä vähän tosikkomaisiltakin suomalaisfaneilta.

Kari Glödstaf

Kari Glödstaf
1.5.2023

 

Yleistä festivaaleista:

 

Festivaalin järjestää Forssan mykkäelokuvayhdistys ry

Forssan Mykkäelokuvayhdistys toimii alueellisena elokuvakeskuksena. Tehtäviin kuuluu mykkäelokuvataiteen tunnetuksi tekemisen lisäksi elokuva-alan ja kulttuurin edistäminen. Tätä tarkoitusta yhdistys pyrkii toteuttamaan järjestämällä mykkäelokuvajuhlia, elokuvaesityksiä, keskustelutilaisuuksia, antamalla julkilausumia, harjoittamalla julkaisutoimintaa, restauroimalla mykkäelokuvia, tarjoamalla elokuvien harrastajille opastusta ohjausta ja yhteistyötä sekä kehittämällä elokuva-alaa muilla samankaltaisilla toimilla.  Tämän lisäksi pidämme toiminnassa maamme vanhinta (1906) elokuvateatteria. Voit tukea toimintaamme liittymällä kannatusjäseneksemme.

Liity

Yhteistyössä:

 
OP Lounaismaa
Forssan kaupunki
Punamusta
Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy